(TS kirjoittajavieras 4.1.2004)

Kuka tulee toimeen viidelläkymmenellä eurolla kuukaudessa? Ehkä luulet, ettei kukaan, mutta oikea vastaus on, että aika moni sairaalassa asuva mielenterveyspotilas.

Kun ihmisen mieli järkkyy, on edessä joskus pitkä sairaalareissu, jonka aikana hyvässä hoidossa on mahdollista koota elämän palaset uudelleen järjestykseen. Joskus sairaalasta tulee oikeastaan koti, sillä psyykkisen vamman hoito ja kuntoutus on pitkäjänteistä työtä.

Sairaalassa pyritään elämään mahdollisimman normaalia elämää. Kuntoutuksen tavoitteena on itsenäisyyden kokemuksen lisääntyminen. Tutkimusten mukaan psyykkisesti sairastuneen ihmisen ensimmäisen sairaalahoitojakson aikana hänen sosiaalisesti piiristään rapistuu puolet pois. Siksi erityisesti yhteydenpito ystäviin ja läheisiin on tärkeää.

Omien arkipäivän asioiden hoitaminen, ystävyyssuhteiden ylläpito ja mielekäs elämänsisältö ovat tärkeitä asioita: psyykkisen kuntoutumisen edellytyksiä.

Linja-autokortti on mahdollisuus itsenäiseen liikkumiseen, asioiden hoitamiseen, ystävien tapaamiseen. Puhelin on myös tärkeä yhteydenpitoväline. Sairaalan vaatteet eivät sovellu ulkoiluun, kaupungilla asioimiseen eivätkä moneen muuhunkaan asiaan, tarvitaan omia vaatteita ja kenkiä. Mutta jo nämä perusasiat saattavat olla tavoittamattomissa, jos käytettävissä oleva rahasumma ei ole tuota viittäkymppiä suurempi.

Usein sairastuneen läheiset joutuvat maksamaan potilaan laskuja, ostamaan puhelinkortteja, bussikortteja, vaatteita ja kenkiä. Outoa. Eiväthän vanhemmat yleensä osta aikuisille lapsilleen tai lapset vanhemmilleen elämän perustarpeita. Pienituloisille tämä ei välttämättä ole edes mahdollista. Miksi sitten mielisairaalan potilaat on suljettu elämän ulkopuolelle?

Hoidon ja kuntoutumisen kannalta tämä saattaa jopa vahingoittaa potilasta ja olla esteenä tai ainakin hidasteena hänen kuntoutumiselleen.

Sairaalassa asuvan pitkäaikaispotilaan hoitomaksut määritellään hänen tulojensa perusteella, ja käytännössä pienituloiselle ihmiselle ei jää sairaalamaksujen jälkeen kuin tuo suojaosuus, eli käyttöraha, viisikymppiä kuussa.

Psyykkisesti vammaisella ihmisellä on usein määrätty edunvalvoja, joka huolehtii asiakkaansa rahavarojen käytöstä. Edunvalvojan tehtävänä on nimenomaan valvoa asiakkaansa etua ja huolehtia siitä, että tällä on käytössään riittävästi rahaa myös arkipäivän perustarpeisiin. Siihen viisikymmentä euroa kuukaudessa ei ole riittävä summa.