(Turun kaupunginvaltuusto, aloite, 3.3.1997)

Naisiin kohdistuvista väkivaltarikoksista merkittävä osa on naisten avio- tai avopuolisoiden sekä entisten partnerien tekemiä.

Marjo Liukkosen vuonna 1992 Lapin yliopistossa tekemän tutkielman ’Tappava rakkaus’ mukaan kaikista poliisin tietoon tulleista naisiin kohdistuvista väkivaltarikoksista oli vuonna 1988 avio- ja avopuolisoiden tekemiä 19%. Törkeistä väkivaltarikoksista paljon suurempi osa oli puolison tekemiä: pahoinpitelyistä 41%, sekä tapoista ja murhista peräti 49%. Se, että puolisojen osuus on suurempi törkeimmissä ja pienempi lievemmissä väkivallanteoissa, saattaa johtua siitä, että lievempiä puolison tekemiä väkivaltarikoksia ei ilmoiteta poliisille. Tilastosta eivät myöskään näy entiset partnerit, joiden osuus ruotsalaisten tutkimusten mukaan on merkittävä. Peräti 67% niistä miehistä, jotka ruotsissa 1970-luvulla tappoivat yli 15-vuotiaan naisen, oli uhrin partnereita tai entisiä partnereita. Suomessa alle ja yli 15-vuotiaisiin naisiin kohdistuneita väkivallantekoja ei ole erikseen tilastoitu.

Suomessa vuosittain 20 – 30 naista kuolee ’tapaavan rakkauden’ uhrina. Partnerin tapaaminen on parisuhteessa esiintyvän väkivallan äärimmäinen muoto. Muu väkivalta on parisuhteissa huomattavasti yleisempää. Väkivalta ei kohdistu pelkästään naisiin, vaan myös lapsiin, sekä henkisesti että fyysisesti. Jo ’pelkkä’ äidin pahoinpiteleminen aiheuttaa lapsissa pelkoa. Mutta pahoinpitelevä puoliso on usein myös väkivaltainen isä, jopa insestiin syyllistyvä isä. Raskaana olevaan naiseen kohdistuva pahoinpitely voi lisäksi suoraan vahingoittaa sikiötä.

Niin raskasta kuin väkivaltaisen puolison kanssa eläminen onkin, naisen on silti usein vaikea omin voimin irtautua tällaisesta suhteesta. Usein on kysymys ’mallioppimisesta’, eli siitä, että puolisot ovat oppineet väkivaltaisen parisuhteen mallin jo lapsuuden perheessään. Jotta tällainen ’mallioppimisen’ jatkuminen sukupolvesta toiseen voidaan estää, on tärkeää, että yhteiskunta rohkaisee pahoinpideltyjä naisia eroamaan.

Norjalaisten tutkimusten mukaan väkivaltaiset puolisot eivät pysty muuttamaan käytöstään ilman terapiaa. Terapia on tarpeen myös väkivallan uhrilla, jotta hän ei joutuisi uudestaan samanlaiseen tilanteeseen.

Parisuhdeväkivaltaa koskeva lainsäädäntö on jonkin verran kehittynyt ja kehittymässä. Edellinen eduskunta sääti puolison raiskaamisen rikokseksi. Lisäksi on vireillä väkivaltaisten entisten puolisoiden asettaminen oikeuden päätöksellä vierailukieltoon. Näiden toimien lisäksi perheväkivallan estämiseksi on mahdollista tehdä muutamin. Marjo Liukkosen tutkielma sisältää käyttökelpoisia konkreettisia ehdotuksia.

Äitiysneuvolaverkosto tarjoaa mahdollisuuden riskitapausten seulomiseksi. Usein nimittäin naiseen kohdistuva väkivalta alkaa hänen odottaessaan ensimmäistä lastaan. Teoksessaan ’Väkivalta avioliitossa’ Germain, Marttila, Polkunen-Gartz ja Törnroth ehdottivat jo vuonna 1978, että äitiysneuvoloiden kaikille rutiininomaisesti suorittamiin kyselyihin lisättäisiin alkoholinkäytön ym. tiedustelujen lisäksi pahoinpitelyä koskevia kysymyksiä. Osa odottavista äideistä tietenkin valehtelisi vastatessaan. Mutta jo tällaisten kysymysten esittäminen äitiysneuvolassa viestisi, että henkilökohtaiselta, ainutkertaiselta ja musertavalta tuntuva ongelma onkin monille yhteinen. Tämä jo sinällään helpottaa siihen tarttumista. Menettely viestisi myös pahoinpiteleville miehille, että yhteiskunta kontrolloi asiaa, millä voi olla hillitsevä vaikutus. Neuvolat voivat myös tiedottaa siitä, miten sekä väkivallan uhri että väkivaltainen puoliso voivat hakeutua terapiaan. Nämä toimet eivät maksaisi yhteiskunnalle käytännöllisesti katsoen mitään.

VASTAUS aloitteeseen:
Terveyskeskuksen vastaava lääkäri Eero Vaissi on 12.2.1997 päivätyllä päätöspöytäkirjalla perustanut ÄITIYSNEUVOLATOIMINNAN JA PERHESUUNNITTELUN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN johon kuuluvat:

• Risto Pomoell, pj.
• Liisa Ahlström
• Pirkko-Liisa Mildh
• Tuula Karapuu
• Mirja Björkman
• Mirja Helkala
• Kristiina Mäenpää

Työryhmä on asiantuntijatyöryhmä, jonka tarkoitus on mm. äitiysneuvolatoiminnan sisällön kehittäminen vastaamaan äitiyshuollon tarpeita sekä äitiysneuvoloiden henkilökunnan koulutuksen järjestäminen.

Työryhmän tulee tehdä äitiysneuvolan ja perhesuunnittelun kehittämisraportti 15.10.97 mennessä. Tähän raporttiin tulee sisällyttää suunnitelma perheväkivallasta tiedottamiseksi.