Siivotessani vinttiä törmäsin laatikolliseen vanhoja kirjoja. Kirjapinoa penkoessani löysin muutamankin jo unohtuneen ajanhallintaoppaan. Ne olivat muotia noin kymmenen vuotta sitten. Ajanhallintaoppaissa opetettiin saavuttamaan paljon ja nopeasti tehokkaalla ajankäytöllä.
Aika on mielenkiintoinen asia: yhtäältä sitä on rajattomasti, loputtomiin - ikuisuuksiin. Toisaalta aika toistaa säännöllistä rytmiä - vuorokaudessa on 24 tuntia, vuodessa on 365 vuorokautta. Jokaisella meistä on käytössään ennalta-arvaamaton, mutta rajallinen määrä vuorokausia ja vuosia.
Ajankäyttö on ennen kaikkea arvovalintojen tekemistä - ’annamme’ aikaamme meille arvokkaisiin asioihin. Tarvitsemme lisää aikaa niin töissä, kouluissa kuin kotonakin. Monella meistä työtahti on liian kiivas, ja siksi me uuvumme ja masennumme. Yhteiskuntamme tuijottaa liikaa tuottavuuteen ja kilpailukykyyn.
Annetaan aikaa läheisillemme - ollaan yhdessä, jutellaan ja vaihdetaan kuulumisia. Annetaan aikaa itsellemme - luetaan hyvä kirja tai lähdetään metsään etsimään syksyn viimeisiä suppilovahveroita. Otetaan syliin koira tai kissa ja nautitaan läheisyyden lämmöstä ja vilpittömästä kiitollisuudesta, jota rapsutusten kohde tarjoaa.
Tämän syksyn pysähdyttävien tapahtumien jälkeen on erityisen tärkeää muistaa, että maailma on paikka jota kannattaa rakastaa, ja ihminen ainutlaatuinen elämänmuoto, rakastamisen arvoinen. Läsnäolo ja yhdessäolo ovat lääke moneen asiaan - antamalla aikaamme annamme rakkautta.
Heitin siis ajanhallintaoppaat roskikseen – päätin antaa ajan hallita. Päätin, että teen töitä, kuin eläisin ikuisesti – ja rakastan kuin kuolisin huomenna. Olen jo aiemmin kertonut, että tahdin kiivastuessa liiaksi minulla on tapana järjestää ’periaatepäivä’ – periaatteena on silloin, että käytän koko päivän yöpukua – voin siis tehdä ainoastaan asioita, joita voi tehdä yöpuvussa. Toisena konstina on uudenlainen kalenterin käyttö: merkitsen kalenteriin myös ne ajat, jotka omistan itselleni tai läheisilleni – ne eivät ole ’vapaata aikaa’ vaan ERITTÄIN varattuja – yksi tuollainen aika on pilates tunti keskiviikko aamuisin, 7:30 – 8:30. Minusta ei ole kohtuuttoman itsekästä varata itselleni tunti viikossa.
Toivotan kaikille omaisyhdistyksen jäsenille erityisen nautinnollista syksyä!
|