(TS kirjoittajavieras 7.8.2002)

Laitoshoito laitostaa mielenterveyskuntoutujan. Pitkän laitoshoidn jälkeen arkielämän voi joutua opettelemaan ensiaskelista. Samanaikaisesti kuntoutujalla on tukenaan aiempaa hatarampi lähesten tukiverkosto ja ruosteidet sosiaaliset taidot.

Laitoshoidon kuntoutumista tukevaa vaikutusta voitaisiin parantaa, jos kotiinpaluun tukena olisi toimiva avohoito. Mielenterveyskuntoutujan arkielämää pitäisi tukea asiakaslähtöisesti ja kokonaisvaltaisesti huomioiden kuntoutujien yksilölliset tarpeet.

Avun tarve arkielämässä voi näkyä hyvinkin erilaisissa asioissa. Jokapäiväisen elämän itsestään selvät asiat ovat loppujen lopuksi meille jokaiselle oppimisen tulosta. Laitoshoidosta itsenäisempään elämään siirtyvän aikuisen mielenterveyskuntoutujan elämäntilanne ja -kokemus saattaa muistuttaa lapsuudenkodistaan pois muuttavan aikuisen nuoren tilannetta.

Kaupassa käyminen ja omien hankintojen suhteuttaminen käytettävissä oleviin (usein niukoihin) rahavaroihin vaatii arjoittelua. Säännöllinen päivärytmi, ruuanlaitto, siivous ja henkilökohtainen hyginia ovat elämänoulun antia. Päivän täyttäminen mielekäällä teemisellä piristää mielialaa ja kasvattaa itsetuntoa. Kinka moni meistä osaakaan itse täyttää eläkehakemuksen, veroilmoituksen, vuokra-asuntohakemuksen tai toimeentulotukihakemuksen? Osasimmeko 18-vuotiaana?

1990-luvun aikana karsittiin Turssakin mielenterveyspalveluja lähinnä taloudellisista syistä. Samanaikaisesti Kupittaan sairaalan tyhjentämisen kanssa oli tarkoitus laajentaa avohoitomahdollisuusia. Sairaalapaikkojen vähentämistä perusteltiin hoidon laitostavudella ja sitä kautta potilaiden tarpeilla. Avohoidon kehittämistä ei kuitenkaan toteutettu toivotula tavalla, osittain taloudellisista syistä.

Laitospaikkojen suhteen ollaan nyt riskirajalla:paikkamäärä riittää hyvin akuuttiin laitospaikkatarpeeseen. Kokonaispalveluketjun ja asumisjärjestelyjen puutteiden vuoksi kuitenkin yhä useammat mielenterveyspotilaat, jotka selviäisivät hyvin avohuollossa, joutuvat turvautumaan laitoshoitoon.

Riskirajalla oleminen tarkoittaa myös sitä, että hoitoaikoja on ollut pako lyhentää ja hoitokertoja vähentää. Pahimmillaan hoito jää kesken, ja potilas palaa hoitoon huonompikuntoisena jonkin ajan kuluttua. Parhaiten selviää mielenterveysasiakas, jolla on osaava ja sinnikäs tukiverkosto: vanhemmat, työyhteisö tai perhe.

Turku suurena kaupunkina on hyvässä asemassa sikäli, että täällä on mielenterveyspalveluissakin useita erilaisia palveluntarjoajia ja vaihtoehtoisia malleja. Tuloksellisen toiminnan esteenä on kuitenkin palveluviidakko: eri toimijat tuntevat toistensa työtä huonosti tai ei laisinkaan.